Looginen humanisti

Olen kokenut maailman kylmänä ja yksinäisenä paikkana. En vaan käsittänyt, että tuo kylmyys ei tullutkaan aina ympäristöstäni. Vaan usein sisältäni.  En ajatellut olevani riittävä itselleni. Piilotin riittämättömyyden niin syvälle, että en tiennyt mitä tarvitsin. Yritin ansaita hyväksynnän olemassaolooni. Mennäkseni siitä vaan kauemmaksi. Joku välitti minusta silloin, kun olin pohjalla. Ymmärsin mikä lämmittää tämän maailman. Pyyteetön välittäminen. Odottamatta mitään takasin. Kun sain tuon osakseni, aloin matkani erilaiseen elämään. En enää tarvinnut esittää roolia. Minä kelpasin vaikka olin rikki. Kelpaan siis aina.  Tuo toinen otti oman rakkauden viittansa ja kietoi sen minulle suojaksi kylmyyttä vastaan. Opin välittämään muista. Mutta myös itsestäni. Kun en itse tarvitse tuota viittaa, voin antaa omaani sitä tarvitsevalle. Tuntien hetken maailman kylmyyden. Kunnes olen tehnyt itselleni uuden. Ystävieni avulla. Jos sinulla on tuo viitta, etsi joku, joka tarvitsee ...

  Eilen tuli täyteen kaksi viikkoa siitä, kun aloitin kulkemaan junalla töihin. En ollut ihan varma, miltä todella tuntuisi vaihtaa viiden kilometrin työmatka viiteenkymmeneen kilometriin. Matkan kulkemiseen lisäisi työaikaani kaksi tuntia joka päivälle. Toisaalta ajattelin, että matkan kulkemisessa olen muiden ihmisten ympäröimänä. Tämän viikon junamatkustukset toivatkin mukavia tapahtumia. Maanantai aamuna Tapiolan asemalla jostain syystä käännyin katsomaan taakseni. Siellä minua katsoi silmiin pitkäkarvainen koira. Katsoimme toisiamme hetken, ja lähdimme kulkemaan toisiamme kohden. Koiran emäntä nauroi, ja sanoi että tuo oli molemmin puoleista rakkautta ensisilmäyksellä. Tuo kohtaaminen piristi aamuani. Tuon kohtaamisen jälkeen on aamuihin tullut pieni lisäpiriste odotuksesta, josko tapaisimme uudestaan. Iltapäivällä kotimatkalla vieressäni istui eläkeläisrouva. Alun perin hän oli kotoisin varsinaissuomesta.   Tuo puolen tunnin junamatka tuntui menevän hujauksessa, kun ...

Ensimmäinen työviikko uudessa työpaikassani on takanani. Olin odottanut viikon olevan epämukava. Mitä se ei ollutkaan kun hetkittäin. Nuo epämukavat hetket saivat minut miettimään, mistä epämukavuus johtuu. Paljolti nuo tunteet on tulleet siitä, että en pysty vielä tekemällä osoittamaan tarpeellisuuttani. Suorittaminen ei muutenkaan pitäsi olla se ainut tapa tuntea merkitystä työ tai muussakaan elämän  osa-alueeissa. Suurin tekijä hyvälle ololle viikossani on ollut, että tunnen tulevani siellä huomatuksi sekä ymmärretyksi. Työpaikkahaastattelussa tunsin, että tuon yrityksen ihmiset ovat samanhenkisiä kanssani. Edelleen tunnen niin. Minulla on ihmisarvo, vaikka en suoritakkaan. Viimeinen vuosi on kaikenkaikkiaan ollut isojen muutosten aikaa elämässäni. Muutosten läpikäynti ei aiemmin ole ollut minulle helppoa. Liika turvallisuuden kaipuu on saanut minut minut pitämään kiinni niistäkin asoista, joita on ollut enemmän haittaa. Olen enemmän tai vähemmän tietoisesti haastanut itseäni...

  Viimeiset pari viikkoa on olleet vaikea nukkua kunnolla. Yöunet on jääneet neljän ja seitsemän tunnin välille. Usein oloni on tuntunut ihan normaalille. Kokoemukseta tiedän, että noin ei pitäisi olla. Luontevin selitys unettomuudelle on stressi. Stressikin on täysin ymmärettävä, kun olen menossa läpi täysin uudenlaista vaihetta elämässäni. Vaihetta, missä en tuntenut varmuutta oikeastaan mistään, mihin suuntaan asiat tulevat menemään. Samalla kuitenkin yrittäen vakuuttaa, että tästäkin selviän. Jatkan elämää eteenpäin toivottavasti uutta oppineena. Tuosta strssin ja unettomuuden vaikutuksesta olen varmasti ollut poissaoleva, vaikka olisimmekin kohdanneet. Samoin varmaankin normaalia hiljaisempi. Tiistaina oli ensimmäinen yhteinen tapaaminen sovittelussa lasten asumisen ja hoidon suhteen. Ellei nyt ihan mitään kummallista tapahdu, pääsemme sopimukseen, jonka kansssa voimme jatkaa elämäämme. Tuo tapaaminen helpotti minun oloani. Odotin, että se olisi jo helpottanut nukkumista. ...

  Tänä viikonloppuna vanhempi poikani on äitinsä luona. Samaan aikaan nuorempi poikani oli kaverillaan yökylässä. Poikien poissaolon olen tuntenut sekä kuullut hiljaisuutena kodissamme. Eilen purimme naapurini kanssa pois talojemme välisen lahonneen lauta-aidan. Purkuun ja poisvientiin meni aikaa pari tuntia. Tuo purku on ollut työlistalla jo muutaman vuoden jääden tähän asti tekemättä. Usein tuntuu, että aloittaminen on vaikein asia tekemisessä. Kun pääsen työn alkuun, huomaan usein työnteon olevan mukavaa. Varsinkin, kun sitä tekee samaan aikaan jonkun toisen kanssa. Samalla voi myös jutella, mitä mielessä liikkuu. Tänään aamulla tein korvapuusteja. Eräs ystäväni sanoikin minun olevan korvapuustintuoksuinen isä. Korvapuustien tekeminen on ollut minun ja poikien yhteinen homma jo yli kymmenen vuoden ajalta. Niiden tuoksu tuo minulle mieleen lapsuuden. Samoin kädenlämpöinen taikina   on korvike toisen ihmisen ihon kosketukselle. Elämässäni en aina huomaa, sitä mitä minul...

  Naapurini muistutti minua eilen hänelle tärkeästä päivämäärästä. Viisi kuukautta sitten hänen piti tehdä vaikea päätös ja viedä hänen rakas koiransa lopetettavaksi. Yksinelävälle miehelle tuo koira merkitsi paljon. Koiran menetys tuli myös muutama kuukausi sen jälkeen, kun hän oli jäänyt eläkkeelle. Tuota lopullista koiran lopettamispäätöstä oli edeltänyt reilun kuukauden jakso, jolloin hän oli hakenut kaikkea mahdollista hoitoa koirelleen niiden kuitenkaan auttamatta. Sinällään tuo lopullinen päätös ei ollut yllätys. Vaikkakin vaikea. Kun naapurini tuli tuona päivänä sanomaan, että hänen pitää viedä koiransa piikille ymmärsin sen olevan hänelle vaikea päivä. Kysyessäni, että haluaako hän, että lähden mukaan oli hänen reaktio siihen, että tarkoitatko sitä todella. Nuo sanat tuli kyynelten saattelemina. Kun Suomalainen kultturin mies itkee, ollaan isojen asioiden äärellä. Kasvatettiihan minutkin siihen malliin jo lapsena, että isot miehet eivät itke. Samoin kasvatettiin myös pit...

  Tämä viikko on ollut hyvä. Viikkoon on mahtunut kaksi kävelylenkkiä tärkeän ystävän kanssa. Samoin pitkiä puheluita illalla, joissa olemme jutelleet milloin mistäkin. Viikossani on ollut myös monta mukavaa päivää töissä. Useimmiten käyn kotona lounaalla, että voin käyttää koirat ulkona. Kahtena päivänä kuitenkin kävin lounaalla työkavereiden kanssa. Nuo lonashetket on hyviä mahdollisuuksia jutella ihan vapaasti mistä vaan. Ja samalla myös nauraa ihan hulluillekkin jutuille. Eikä nuo hullut jutut jää vaan lounastauoille vaan myös moni kohtaaminen kesken työpäivän on ollut mieltä nostattava. Noiden hetkellisten kohtaamisten voimalla saa jaksaa keskittyä paremmin työtehtäviin. Ihan aikuisten oikeasti meillä on hyvä ja välittävä työyhteisö. Ja olen ylpeä, että saan olla osa tuota ryhmää. Tähän viikkoon on sisältynyt myös kahden artistin keikalla käynti. Keskiviikkona olin Suvi Teräsniskan keikalla. Suvin keikka oli tosi kodikas. Hänen nöyrä naapurintyttömäinen olemus yhdistetty...