Mitäpä, jos sä pelkäät turhaan

 

Naapurini muistutti minua eilen hänelle tärkeästä päivämäärästä. Viisi kuukautta sitten hänen piti tehdä vaikea päätös ja viedä hänen rakas koiransa lopetettavaksi. Yksinelävälle miehelle tuo koira merkitsi paljon. Koiran menetys tuli myös muutama kuukausi sen jälkeen, kun hän oli jäänyt eläkkeelle. Tuota lopullista koiran lopettamispäätöstä oli edeltänyt reilun kuukauden jakso, jolloin hän oli hakenut kaikkea mahdollista hoitoa koirelleen niiden kuitenkaan auttamatta. Sinällään tuo lopullinen päätös ei ollut yllätys. Vaikkakin vaikea.

Kun naapurini tuli tuona päivänä sanomaan, että hänen pitää viedä koiransa piikille ymmärsin sen olevan hänelle vaikea päivä. Kysyessäni, että haluaako hän, että lähden mukaan oli hänen reaktio siihen, että tarkoitatko sitä todella. Nuo sanat tuli kyynelten saattelemina. Kun Suomalainen kultturin mies itkee, ollaan isojen asioiden äärellä. Kasvatettiihan minutkin siihen malliin jo lapsena, että isot miehet eivät itke. Samoin kasvatettiin myös pitämään ilon aiheet piilossa. Itku pitkästä ilosta, ja kenellä onni on, se onnen kätkekköön sanonnat oli osa sitä kulttuuria, jonka läpi elämäni tapahtumia tulkitsin.

Jos tunteita ei voi näyttää, seuraa siitä että eihän niitä edes kannata tunnistaa. Silloihan tuo piilottaminenkin tulee jo luonnostaan. Mihin tuo minulla johti, oli elämäni läpikäyti suorittamalla. Sisälläni ollutta tyhjyyttä täytin tekemällä paljon töitä. Tuon elämänvaihen saavutuksia voisi kuvailla kun olisin ollut moottoritiellä St.Louissta Chicagoon. Tuolla tiellä ajetaan puolituntia suoraa tietä. Sen jälkeen tuli mutka, ja seuraavat puolituntia suoraa tietä. Aina suoralla osuudella toivoin, että seuraavan mutkan takana olis jotain hienoa. Kun sieltä löytyi tuo seuraava pitkä suora ja tylsä osuus, seurasi aina pettymyksen tunne. Pettymys tuli, kun sain jotain muuta kun toivoin saavani.

Suorittamalla elämäni oli samanlaista. Toivoin aina tehdessäni työtä saavani jonkun hienon tunteen, kun työ oli valms. Hetkittäin niin kävikin. Mutta vain hetken. Jonka jälkeen tuli tyhjä olo. Päämäärä ei ollutkaan mitä toivoin. Päämäärää palkitsevampi olikin matka. Sekä ne ihmiset, joihin tutustuin matkallani. Nuo kohtaamiset sekä jaetut hetket olkin niitä elämäni isoja juttuja, ei saavutetut päämäärät.

Viisikuukautta sitten, kun menin naapurini mukaan eläinlääkärille, puhuimme paljon elämästä. Miten paljon iloa tuo koira oli hänelle tuonut. Sekä miten iso menetys olisi ollut, jos hänellä ei olisi ollut tuota koiraa ikinä. Elämä olis ollut toisenlaista. Varmasti tietyssä mielessä helpompaa, koska ei olisi tarvinnut huolehtia siitä. Olisi ollut helpompi olla vaan itsekeskeinen tehden mitä hän olisi halunnut. Samalla myös paljon yksinäisempää. Itsekeskeisyys johtaa vääjäämättä yksinäisyyteen. Itsekeskesen ihmisen ympärillä voi olla ihmisiä. Tuo itskeskeinen ei vaan tunne olevansa sidottuna pysvästi yhteen noiden ihmisten kanssa.

Mikä todella sitoo ihmisiä yhteen on rikkinäsyytemme. Kun puhumme haavoistamme sekä peloista. Samalla peläten, että minut hylätään niiden paljastamisen vuoksi. Hylättään siksi, kuin en olekkaan täydellinen. Niinkuin en olekkaan. Täydellisyyttä ei ole olemassakaan muualla kun mielikuvituksemme sisällä.

Sattuma elämssäni saatoi minut ja naapurini yhteen. Onneksi olemme päässeet viettämään tarpeeksi aikaa yhdessä, että opimme tuntemaan toisimme niiden elämäntapahtumien kautta, mitä vastaan on tullut. Eläneet hetken elämää yhdessä. Oppineet samalla jakamisen ja toisen auttamisen tärkeyden. Toisten auttaminen todellakin tuottaa enemmän minulle enemmän mielihyvää, kun saaminen. Toki tiedän saavani apua, silloin kun sitä tarvitsen.

Onneksi on olen löytänyt ympärilleni ihmisiä, joiden tiedän pysyvän kanssani, vaikka he tuntevatkin millainen todella olen. Samoin tunnen myös heidät hyvin, kun he ovat uskaltaneet avautua minulle. Nuo ystävyydet ovat elämäni iso asia. Ja tekevät elämästäni elämisen arvoisen.

Tuon naapurini koiran viimeisen päivän mukana eläminen valmisti myös minua tulevaan. Kumpikin kuvamme koirista elää viimeistä tai viimeisiä vuosiaan. Kuintenkin ollen vielä täällä tässä hetkessä. Kun noita koiria ei ole, en enää saa soittoja kesken työpäivän, mihin ne ovat tälläkertaa juosseet, kun ne ovat läheteet etsimään, mihin olen mennyt. Enkä toisaalta tutustu niihin uusiin ihmisiin, jotka ovat ottaneet ne kiinni ja palauttaneet ne kotiin.

Ole ilonen siitä, mitä sinulla juuri nyt on. Koska voit menetää sen koska tahansa. Huomaa ympärilläsi olevien asioiden merkitys jo nyt. Sen avulla voit huomata, että elämäsi voikin onkin ihan hyvä. Vaikka pelkosi yrittää kertoa jotain muuta.