Ei niin huono kun kuvittelet
Tänä viikonloppuna, osa maailmaa tuli vieraakseni kahden nuoren aikuisen muodossa. Heistä toinen oli Ranskalainen poliisi. Toinen Brasiliasta kotoisin oleva, Irlannissa asuva, terveydenhoitaja. Heidän kanssaan on mukava keskustella. Nuorilla on useimmin positiivisempi tulevaisuuden kuva kun meillä jo elämää nähneillä.
Todellisuus on todellakin itsepintainen illuusio. Omassa mielessämme käsitys elämästä sekä maailmasta muodostuu vahvasti kokemustemme kautta. Oli mielenkiitoista keskustella Ranskan yhteiskunnan tilanteesta miten poliisi sen kokee. Poliisia harvemmin kutsutaan paikalle, kun asiat on hyvin. Ihmisten raadollisten ongelmien kohtaaminen varmasti piirtää tummemman kuvan elämästä, kun moni muu työ.
Brasilialaisen kulttuurin kasvattama terveydenhoitaja osaltaan näkee myös elämän varjopuolia. Kuitenkin lämminhenkisellä kohtaamisella hän tuo varmasti hyvää monen apua tarvitsevan elämään.
He tiesivät, että Suomi oli monena vuotena valittu maailman onnellisemmaksi kansaksi. Tuon kuullessani nauroin, että suurin osa meistä tuosta valinnasta kuullut on todennut, että mitähän vittuilua tämäkin on. Ulospäin näkyvää iloisuutta ja onnellisuutta näkyy enemmän lämpimien maidein ihmisissä. Harvemmin meissä kyynisissä, suorittamaan tottuneissa, juroissa Suomalaisissa.
Suomalainen onnellisuus harvemmin on ulospäin näkyvää. Enemmän onnellisuus kumpuaa siitä, että moni asia toimii yhteiskunnassamme toimii ennalta arvattavalta tavalla. Varsinkin kun tulee haasteita, pystymme usein toimimaan ratkaisukeskeisesti.
Tuo toiminta tuo osallistumisen kautta yhteenkuuluvuutta sekä turvallisuuden tunnetta. Emme ole vaan matkustajia, vaan myös osallisia elämämme tapahtumiin. Arvattavuus, osallistuminen ja turvallisuus ovat isoja osia, miksi kansakuntana olemme muiden silmissä paremmassa tilassa ja paikassa kun moni muu. Suomalainen onnellisuus on syvemmällä. Enkä minäkään sitä usein muista.
Kun eilen näimme viimeisen kerran, he kertoivat pitäneensä vierailustaan. Heihin oli tehnyt vaikutuksen luontomme, sekä myös millaisia ihmisiä he olivat kohdanneet. ”You can’t be grumpy on place like this” oli Brasilialaisen summaus kokemuksistaan Suomesta.
Tulemme sokeiksi varsinkin positiivisille asioille, jotka ovat kokoajan ympärillämme. En minäkään huomaa ympärillämme olevaa kauneutta, ennen kun joku ulkopuolinen siitä huomauttaa.
Suomi ja suomalaiset emme ole niin huonoja kun kuvittelemme. Kolhiintunut, sarkastinen, suorituskeskeinen maailmankuva värittää mitä koemme ja näemme. Kansakunta muodostuu meistä ja itsetunnostamme. Sinäkin olet varmasti parempi, kun mielesi sisässä tunnet. Et täydellinen, kuten en minäkään. Täydellisyyttä ei ole olemassa kun mielikuvituksen sisällä. Kuitenkin olemme arvostettavia ja rakastettavia sellaisena kun olemme.
Ei niin huonoja kun kuvittelemme.
Kommentit
Lähetä kommentti