Mitä olisin toivonut ymmärtäväni teininä elämästä

 


Tutustuin joitain vuosia sitten ystävään. Minulla oli mahdollisuus elää hänen kanssaan haastavaa elämänvaihetta. Ystäväni haasteet tulivat hänen lapsen kipuilusta siirtyä lapsuudesta aikuiseen maailmaan. Maailmaan, jossa itse saa tehdä päätöksiä.  Päätösten jälkeen elää päätöksen seurausten kanssa.

Yksi vaikeimmista asioista on vuorovaikuttaminen ympärillä oleviin ihmisiin. On helppoa sanoa jotain. Kuitenkin vaikea sanoa se niin, että sillä olisi vaikutusta. Vaikea esittää asiat niin, että tuo toinen ymmärtäisi sen niin kuin tarkoitan sen. En usko, että kukaan pitää siitä, että heille joku kertoo suoraan mitä pitäisi tehdä. Siksi yleensä kysymysten esittäminen on tehokkaampi tapa vaikuttaa. Kysymykset osallistaa osaksi ratkaisun hakemista ja löytymistä. Osallisena oleminen myös ymmärtää huomaamaan omia sisäisiä voimavarojaan. Sekä mihin tarvitsee lisää tietoa.

Tuo ystäväni oli hyvä kirjoittamaan. Kun hänen lapsellaan oli haastava hetki, muistutin hänen kirjoitustaidostaan. Pyysin häntä kirjoittamaan kirjeen nuorelle itselleen, mitä hän olisi toivonut tietävänsä sen ikäisenä, kun hänen lapsensa on. Koska tavallaan hänen lapsensa on ainakin osittain samanlainen kun hän tuossa iässä.

Minun on aika tehdä tuo sama kirjoitus teini itselleni.

 

”Elämä on arvaamatonta. Tuo arvaamaton tuo turvattomuuden tunnetta. On mahdotonta hallita kaikkia elämässämme olevia asioita. Arvaamattomuus ja siitä johtuvat muutokset on opittava hyväksymään osaksi elämää.

Mihin sitten voin vaikuttaa? Voin vaikuttaa omiin ajatuksiini. Voin ymmärtää elämän kokemusten kautta, miten ympärillä oleva maailma toimii. Parhaiten tuo ymmärrys lisääntyy, kun kohtaan haasteita. Haasteen kohdatessa kannattaa pysähtyä miettimään mitä siitä voin oppia. Varsinkin miettiä mitkä omat valintani johtivat tuohon tilanteeseen. Sekä mikä oli muiden ympärilläni olleiden tekijöiden vaikutus. Jos tuo haaste johtui täysin omasta ajattelustani ja toiminnasta, voin päättää jatkossa toimia toisin. Ymmärrykseni ympäröivästä maailmasta on tuon jälkeen muuttunut.

 

Elämän haasteita ei kannata pelätä. Kun ne uskaltaa kohdata sekä sisäistää niiden opetukset, olet viisaampana ja valmiimpana kohtaamaan todellisen maailman ympärilläni. Valmiimpana seuraavan haasteeseen.

Mistä voit löytää turvaa tässä arvaamattomassa sekä haasteellisessa maailmassa? Turvaa tulee niistä hyvistä ihmisistä, jotka jakavat elämämme tapahtumia kanssamme. Jotka osaavat kuunnella. Joille uskallamme avautua. Jotka ovat rinnallamme oli tilanne mikä tahansa. Jotka tuntevat minut ja puuteeni. Silti minua hylkäämättä. Nuo ystävät uskaltavat myös vastavuoroisesti avautua. Voit oppia heidän elämänkokemuksestaan. Heidän kokemukset auttavat myös sinua oppimaan uutta maailmastamme. Vaikeiden asioiden läpikäynti yhdessä kasvattaa nuo kaksi ihmistä myös paremmin yhteen. Luoden turvaa.

Muista myös, että opit erottamaan, kuka todella ajattelee sinun etuasi. Moni sanoo olevasi ystäväsi sanoillaan. On hyvä oppia lukemaan myös tekojen tuomaa viestiä. Samoin toistuvia tapahtumia.

Opi tuntemaan omat tunteesi. Opi ajattelemaan, miksi tunnet niin.  Opi hyväksymään ja kohtaamaan kaikki tunteesi. Joskus ajatteluumme liittyvään tunteeseen liittyvät ajatukset ovat vääristyneet. Nuo ympärillämme olevat hyvät ystävät voivat auttaa huomaamaan tunneajattelumme virheet. Avoimuus hyville ystäville ja heidän tukensa on korvaamattoman arvokasta.

Muista, että omat valintasi vaikuttavat osaltaan elämääsi. Eikä pelkästään vaan sinun, vaan myös ympärilläsi oleviin ihmisiin. Opi miettimään tekojen seurauksia elämääsi ennen päätöksen tekoa. Nuorena päätösten ymmärtäminen etukäteen vaikeaa, koska kokemuksesi on rajallista. Keskustele ajatuksistasi ja haaveista niiden kanssa, joilla on koemusta niistä. Verkostoidu, tutustu niihin ihmisiin, jotka elämä eteesi tuo.

Elämän tarkoitus epäitsekkäästi katsottuna on elämän jatkuminen. Oma aikamme on rajallinen. Käytä se viisaasti.

Elämän tarkoituksen omakohtaisesti voit valita. Tunne olevasi elossa.  Opi ymmärtämään, mikä voimaannuttaa sinua. Tee voimaannuttavia päätöksiä ja tekoja niin usein kun voit. Opi asettamaan rajat, sille mitä siedät. Kunnioita muiden ihmisten rajoja. Opi, että olet vaikuttava tekijä omaan ja muiden elämään. Pidä yllä toivoa, että asiat muuttuvat. Huonolla hetkellä muista, että tuo huono olotila ei ole ikuinen, jos pysyt liikkeellä.

Oma ajattelusi vaikuttaa, miten maailman koemme. Yritä olla useimmiten optimistinen. Ymmärrä, että tarvitset sinnikkyyttä. Moni pysyvä muutos vaatii paljon aikaa, työtä ja voimia.

Elämää ei voi täysin ymmärtää. Ymmärrä ymmärtämättömyytesi. Se on viisautta. Ole ylpeä itsestäsi, kuitenkin ylpistymättä. Luota ihmisiin, jotka ovat luottamuksesi arvoisia. Ole hyvä ystävä.

Hae tasapainoa tekemiseen, ajatteluun sekä olemiseen. Ymmärtäen, että tasapainoilu on vaikeaa. Ymmärrä, että asioilla on eri näkökulmia. Tutustu eritavalla ajatteleviin ihmisiin. Kysy heiltä, miksi he ajattivat niin.

Elämää voi oppia vaan elämällä. Uskalla elää ja oppia. Opi tuntemaan itsesi. Siten voit oppia ymmärtämään myös muita.

Elämä on matka, ei päämäärä. Nauti matkastasi niiden kanssa, joiden kanssa satut olemaan noissa hetkissä. Tee muiden elämästä helpompi kun jaksat ja siihen on mahdollisuus. Hyvät ihmiset tekevät sinun elämästäsi vastavuoroisesti helpomman.

Muista, että sinä olet vapaa. Ymmärrä, että muut ovat myös vapaita olemaan sitä mitä ovat. Arvosta ja kunnioita omaa ja muiden vapautta

Opi päästämään irti aisoista, jotka eivät ole hyväksi sinulle tai läheisillesi.

Älä anna pelon hallita. Olet riittävä sellaisena kun olet.

Pyydä apua, kun omat taitosi tai voimasi eivät riitä.

Kyllä sinä pärjäät ”

  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olenko minä elämän tarkoitus?

Ei niin huono kun kuvittelet

Merkityksellinen parisuhde