Looginen humanisti

Olen kokenut maailman kylmänä ja yksinäisenä paikkana. En vaan käsittänyt, että tuo kylmyys ei tullutkaan aina ympäristöstäni. Vaan usein sisältäni.  En ajatellut olevani riittävä itselleni. Piilotin riittämättömyyden niin syvälle, että en tiennyt mitä tarvitsin. Yritin ansaita hyväksynnän olemassaolooni. Mennäkseni siitä vaan kauemmaksi. Joku välitti minusta silloin, kun olin pohjalla. Ymmärsin mikä lämmittää tämän maailman. Pyyteetön välittäminen. Odottamatta mitään takasin. Kun sain tuon osakseni, aloin matkani erilaiseen elämään. En enää tarvinnut esittää roolia. Minä kelpasin vaikka olin rikki. Kelpaan siis aina.  Tuo toinen otti oman rakkauden viittansa ja kietoi sen minulle suojaksi kylmyyttä vastaan. Opin välittämään muista. Mutta myös itsestäni. Kun en itse tarvitse tuota viittaa, voin antaa omaani sitä tarvitsevalle. Tuntien hetken maailman kylmyyden. Kunnes olen tehnyt itselleni uuden. Ystävieni avulla. Jos sinulla on tuo viitta, etsi joku, joka tarvitsee ...

  Eilen tuli täyteen kaksi viikkoa siitä, kun aloitin kulkemaan junalla töihin. En ollut ihan varma, miltä todella tuntuisi vaihtaa viiden kilometrin työmatka viiteenkymmeneen kilometriin. Matkan kulkemiseen lisäisi työaikaani kaksi tuntia joka päivälle. Toisaalta ajattelin, että matkan kulkemisessa olen muiden ihmisten ympäröimänä. Tämän viikon junamatkustukset toivatkin mukavia tapahtumia. Maanantai aamuna Tapiolan asemalla jostain syystä käännyin katsomaan taakseni. Siellä minua katsoi silmiin pitkäkarvainen koira. Katsoimme toisiamme hetken, ja lähdimme kulkemaan toisiamme kohden. Koiran emäntä nauroi, ja sanoi että tuo oli molemmin puoleista rakkautta ensisilmäyksellä. Tuo kohtaaminen piristi aamuani. Tuon kohtaamisen jälkeen on aamuihin tullut pieni lisäpiriste odotuksesta, josko tapaisimme uudestaan. Iltapäivällä kotimatkalla vieressäni istui eläkeläisrouva. Alun perin hän oli kotoisin varsinaissuomesta.   Tuo puolen tunnin junamatka tuntui menevän hujauksessa, kun ...

Ensimmäinen työviikko uudessa työpaikassani on takanani. Olin odottanut viikon olevan epämukava. Mitä se ei ollutkaan kun hetkittäin. Nuo epämukavat hetket saivat minut miettimään, mistä epämukavuus johtuu. Paljolti nuo tunteet on tulleet siitä, että en pysty vielä tekemällä osoittamaan tarpeellisuuttani. Suorittaminen ei muutenkaan pitäsi olla se ainut tapa tuntea merkitystä työ tai muussakaan elämän  osa-alueeissa. Suurin tekijä hyvälle ololle viikossani on ollut, että tunnen tulevani siellä huomatuksi sekä ymmärretyksi. Työpaikkahaastattelussa tunsin, että tuon yrityksen ihmiset ovat samanhenkisiä kanssani. Edelleen tunnen niin. Minulla on ihmisarvo, vaikka en suoritakkaan. Viimeinen vuosi on kaikenkaikkiaan ollut isojen muutosten aikaa elämässäni. Muutosten läpikäynti ei aiemmin ole ollut minulle helppoa. Liika turvallisuuden kaipuu on saanut minut minut pitämään kiinni niistäkin asoista, joita on ollut enemmän haittaa. Olen enemmän tai vähemmän tietoisesti haastanut itseäni...