Järki- vai tunneihminen

Törmäsin väittämään kolmisen vuotta sitten, että puolet ihmisistä tuntee tunteet ja puolet ajattelevat ne. Tuon luettuani, ajattelin kuuluvani tuohon tunteet ajattelevien ryhmään. Katsomalla taaksepäin, uskon kuitenkin että olin monella tapaa silloin enemmän tunteiden vietävänä kun uskoinkaan.

Ajattelen usein varmasti liiankin kaavamaisesti asioita. Itselleni tapa yrittää ymmärtää asioita on hajottaa isot asiat pienemmiksi osiksi ja ymmärtää noiden pienten osien toiminta riittävän hyvin. Sen jälkeen yritän ymmärtää, miten nuo pienet osat liittyvät toisiinsa.

Tunteisiin liittyy minulla myös käsitys aikuisuudesta. Aikuisuus minulle tarkoittaa minulle kykyä hallita tunteeni tilanteeseen sopivalla tavalla. Sekä myös ilmaista tunteeni niin, että tulen ymmärretyksi.

Mikä on tunne minulle? Tunne on minulle sekoitus siitä, mitä aistini havaitsevat ympäristöstäni sekoitettuna siihen, miten aivoni tilanteen tulkitsee. Se on jonkulainen tieto jostakin. Mutta todellakaan tunteet eivät ole totuuksia. Varsinkin, jos tunteeseen liittyvä ajatteluni ei ole oikea. Tony Dunderfelttiltä opin, että tunteeseen liittyvää ajattelua kutsutaan emootioksi. Tunteisiini liittyvään ajatteluun liittyy paljon menneisyyden tapahtumat. Varsinkin lapsuuden traumat.

Lapsen reagointi ja vaikutus ympäröivään maailmaan on ihan erilainen kuin aikuisen. Tai ainakin pitäisi olla. Lapsella ei ole vapautta valita ympäristöään vaan kaikki riippuu huoltajasta. Siksi lapselle on hyväksi vaan keksiä sopiva tarina, jolla ympäröivän maailman saa tuntumaan turvalliselta. Opin, että vielä aikuisenakin käytin samoja ajatusmalleja, joita olin oppinut lapsena.

Trauma minulle tarkoittaa käsittelemätöntä tunnetta. Tunnetta, jota ei ole voinut tunnistaa sekä kohdata sen tapahtumahetkellä. Mikä tekee niistä vaikeita on, että ne aktivoituu aika-ajoin uudestaan oikeasta herätteestä. Niiden voima on vaan kasvanut mieleni sisällä. Hyvä muistisääntö on, että jos regoimme yhden euron ongelmaan 100 euron voimakkuudella, on kyse traumareaktiosta.

Eräs minulle merkittävä kirja on ollut Timo Honkelan Rauhakone (tekoälytutkijan testamentti). Kirjassa kerrotaan, että tekoälykehitys perustuu aivotukimukseen. Tuota aivotukimuksesta saatua tietoa sitten mallinnetaan tietokoneella, että tietokone saadaan käyttäytymään samankataisesti. Osa kirjasta käsitteli tietoista sekä tiedostamatonta ajattelua. Tietoinen ajattelu kykenee lähinnä keksimään selityksiä jälkikäteen mitä tapahtui enemmän kun siihen mitä todella tapahtui. Siksi tuo ajattelu on usein epätarkkaa. Tuon ajattelun tarkkuus vaihtelee suuresti sen mukaan, miten totuudenmukainen tiedon ja kokemusten muistipankki meillä on.

Tiedostamaton ajattelu yhdistelee vapaammin eri asioita toisiinsa. Paras esimerkki tiedostamattomasta ajattelusta on se, miten hyvin nukutun yön yli saattaa ammulla olla mielessä ratkaisu johonkin pulmaan jota illalla emme kyenneet ratkaisemaan.

Tiedostamattoman ajattelun hyödyntämisen edellytys on, että emme ole stressin vaikutuksen alaisia. Stressittömään tilaan pääseminen onkin sitten toinen juttu tässä nykyisessä suorituskeskeisessä kiireisssä elämäntavassamme. Iso asia minulle oli oppia tunnistamaan stressi. Olemaan stessin vaikutuksen alaisena mahdollisimman vähän aikaa. Tuo siksi, että stressaantuneena tehdyt päätöset ovat paljon heikompia kun ilman stressiä tehdyt. Tuosta seuraa helposti itseään ruokkiva tuhoisa kierre.

Itsestäni huomaan stressin niin, että on vaikea nukahtaa, herään kesken unien sekä aamulla aivoni tekevät jo täysillä töitä, kun herään. Stressistä pääsen pois usein hengitysharjoitusten kautta. Toinen tapa on keskittyä täysin siihen mitä teenkin. Vaikka kirjoittamiseen.

Timo kirjoitti Rauhankone kirjassa, että tunteet on osa tiedostamatonta ajattelua. Tiedostamaton ajattelu yhdistelee luovasti toisiinsa aistimuksia sekä tuntemuksia aivojemme sisältämien muistojen kanssa. Usein tiedostamaton ajattelu antaa paremman lopputuloksen kuin tietoinen ajattelu. Varsinki monimutkaisiin onglematilanteisiin.

Takaisin tunteseen liittyvään ajatteluun, emootioon. Useimmat virheeni tulevat, että ajatteluni tunteeseen on virheellistä.

Tapani kohdata tunteet nykyään:

• Otan aikaa, ensiksi että tunnistan tunteeni oikein
• Pohdin kysymystä miksi. Miksi tunnen mitä tunnen
• Pohdin, perustuuko tuo ajattelunykyhetkeen vai menneisyyteen (traumareaktio)

Jos tuon jälkeen ajattelen, että nykytilanne ei vaadi sitä tunnetta jonka tunnen, yritän tuntea toisin. Yleensä tuo alkuperäinen tunne katoaa jossakin vaiheessa.

Tottakai todellisessa elämässä ottaa  joskus paljokin aikaa muuttaa tunteita. Varsinkaan, jos ei muista niitä menneisyyden tapahtumia, mistä traumarekatio tulee. Muiostot säilyvät minulla tunnetiloina. Tuo nostaa joskus vanhhojakin tunteita pintaan. Mikä on ihan normaalia sekin.

Tunteiden vaikutus vaihtelee suuresti. Henkka Hyppönen kuvasi tuota tunteiden erilaista vaikutusta hyvin. Tunteet on kuin laineita veden pinnalla. Jos olemme matalassa vedessä, nuo laineet eivät juurikaan vaikuta. Tunnemme ne vain pieninä liikkeinä kehossamme. Jos olemme syvässä vedessä, pienikin laine saa aikaan tunteen, että hukumme. Sitä seuraa helposti ylireagointi. Itselläni tuon veden syvyyden määrää ainakin miten hyvin tunnistan tunteet sekä millainen on stressitasoni.

Luokittelu ja lokerointi ei ole koskaan hyvästä. Kuitenkin pidän itseäni nyt keskimäärin tunteita hyväksikäyttävänä järki-ihmisenä. Tosin usein ylilyöntejä kumpaankin suuntaan tekevänä. Olen siis ihan ”normaali” ihiminen.